Somegaalan ehdokasvalinnat on jälleen tehty!
Tänä vuonna mukana on lähes 100 vaikuttajaa ja sometiliä. Se taitaa olla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ensimmäistä kertaa mukana on myös TikTok-tilejä.
Kiitos koronan, emme saa ottaa yleisöä fyysisesti mukaan gaalapäivää, joten ajattelimme osallistaa koko porukan sekä kilpailukategorioiden että ehdokkaiden suunnitteluun. Se toimi mainiosti ja saimme yhteensä noin tuhat ehdotusta siitä ketä ja miten meidän tulisi tällä kertaa palkita.
Päädyimme hevossomen konkareista koostuvan raadin kanssa kymmeneen kategoriaan.
Ainakin vuoden yrittäjä, ratsastuskoulu ja raviurheilija ovat tuoreita tulokkaita.
Olen ylpeä siitä, miten monipuolisen ja kattavan ehdokaslistan saimme aikaan. Edustettuna on valtava määrä erilaisia tapoja harrastaa, kilpailla ja yrittää hevosalalla. Myös erilaisten hevosten ja ponien joukko on kirjava. Tältä listalta jokaiselle löytyy jotakin!
Pohdin itsekseni pitkään, kuinka saisimme otettua kilpailuun mukaan myös seuraajamääriltään suuret ja vaikuttajina asemansa jo vakiinnuttaneet sisällöntuottajat.
Se on tietysti eduksi kilpailukonseptillekin, mutta toimii ennen kaikkea indikaattorina sille, millä tasolla Suomen suosituinta hevossomea tehdään.
Päädyimme ratkaisuun, jossa hieman perinteisempien kategorioiden lisäksi palkitsemme vuoden vaikuttajan, jolla on kanavallaan yli 15 000 seuraajaa. Tänä vuonna he kilpailevat yleisöäänestyksessä kokoistensa seurassa, sillä kategorian ehdokasasettelu perustuu puhtaasti numeroihin.
Raati oli luonnollisesti jäävi tekemään ehdokasvalintoja tähän kategoriaan, joten jätimme Playsson.netin edustaja Penina Peltoselle vastuun ehdokaslistan muodostamisesta. Lopulta listalla ovat tutut suosikit, mutta ainakin minun näkökulmastani myös uusia yllättäjiä!
Ja jotta kilpailuun pääsisi mukaan myös ehdokasasettelun ulkopuolelta, emme valinneet Yleisön suosikki -kategoriaan valmiita ehdokkaita, vaan yleisö saa äänestää ketä tahansa.
Tänäkin vuonna jatkamme suuren suosion saavuttanutta #positiivisempihevosala-kampanjaa, jossa sisällöntuottajat ja seuraajat saavat jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan siitä, millainen keskusteluilmapiiri hevosalalla vallitsee ja miten sen soisi kehittyvän. Somegaalan yleisöäänestys on perinteisesti herättänyt vilkasta keskustelua ja suuriakin tunteita, joten parempaa aikaa tälle keskustelulle ei ole.
Somen tekemisen ja seuraamisen tulee olla hauskaa ja turvallista. Ollaan siis tänäkin vuonna hyviä toisillemme!
Terveisin,
Maisa Hyttinen
Raadin edustaja
Hevoslehti RIDE!:n päätoimittaja ja bloggaaja