Hevosalan Somegaalassa palkitaan Suomen suosituimpia hevosalan vaikuttajia. Raati on valinnut palkintokategoriat ja asettanut ehdokkaat yleisön ehdotusten perusteella.
Voittajat ratkaistaan totuttuun tapaan yleisöäänestyksellä.
Ehdokkaan kategoria valikoitui sen perusteella, johon ko. somekanava oli eniten saanut ehdotuksia. Ehdokkaana voi olla vain yhdessä kategoriassa. Yleisön suosikki -kategoriaan ei valita etukäteen ehdokkaita, vaan sen voittaa kaikista ehdokkaista eniten ääniä saava somekanava.
Äänestys on päättynyt!
KIITOS ÄÄNESTÄNEILLE!
Voittajat palkitaan Tampereen Hevoset-messuilla la 15.4.
MIKSI KAIKKIA KATEGORIOITA TÄYTYY ÄÄNESTÄÄ?
Hevosalan Somegaala on kilpailu Suomen suosituimpien hevossomevaikuttajien titteleistä, mutta myös kattava näyteikkuna siihen, millaista hevosaiheista sisältöä tällä hetkellä tuotetaan eri kanavissa.
Yleisöäänestyksen sijaan olisi helppoa palkita seuraajamääriltään suurimmat vaikuttajat eri kategorioissa, ovathan he numeroissa mitattuna suosituimpia ja vaikuttavimpia, mutta ehdokasasettelulla ja äänestyksellä on voittajan selvittämisen lisäksi muitakin tärkeitä merkityksiä.
Kaikkein näkyvimpien ja puhutuimpien vaikuttajien lisäksi valitsemme ehdokaslistoille sellaisia sisällöntuottajia, joissa on potentiaalia tulevaisuuden suuriksi vaikuttajiksi, ja joiden sekä raati että yleisö toivoo nousevan entistä suuremman yleisön tietoisuuteen. Samalla kategoria- ja ehdokasasettelu edustaa valtavan monipuolisen hevosalan harrastus-, kilpailu- ja yrittämismuotojen kirjoa.
“Äänestyspakolla” haluamme nyt ja tulevaisuudessa kannustaa äänestäjiä tutustumaan niihinkin ehdokkaisiin, jotka eivät ole ennakkoon itselle tuttuja ja jo valmiiksi omia suosikkeja. Tässä kilpailussa ei ole yhtä oikeaa tapaa äänestää; vaikuttajalle hyvä ensivaikutelma on tärkeää siinä missä taito koukuttaa pidempiaikaisetkin seuraajansa. Kyse ennen kaikkea vaikuttavista somesisällöistä, eikä jokaista somettajaa tarvitse tuntea läpikotaisin antaakseen äänensä kiinnostavalle sisällölle.
Jokainen raadin valitsema ehdokas on tälläkin kertaa tutustumisen arvoinen. Toivottavasti löydätte Hevosalan Somegaalan kautta uusia kiinnostavia henkilöitä ja sisältöjä tulevinakin vuosina!